Aurinkokennolasilla on monta nimeä. Yleisin nimi on sille aurinkokennolasi, mutta siitä käytetään myös englanninkielistä photovoltaic lasi tai aurinkosähkölasi nimiä.
Aurinkokennolasi on ratkaisu, kun haluat säästää kiinteistön sähkökustannuksissa ja samalla nostaa sen statusta ja huomioarvoa sekä pienentää hiilijalanjälkeä.
Me tuomme ratkaisun, missä kiinteistön ulkopintoihin kuten julkisivuihin, lasikaiteisiin ja lasikatoksiin on mahdollista asentaa aurinkokennolasit aurinkoenergian tuottamiseen ja sen hyödyntämiseen.
Aurinkokennolasi valmistetaan aina yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden ja mittojen mukaan. Aurinkoenergiaa keräävät komponentit ovat integroitu osaksi lasirakennetta. Lasi on aina karkaistu laminoitu turvalasi, jonka valmistuksessa valonläpäisyä voidaan säädellä. Lisäksi eri värit sekä muodot ovat mahdollisia tehdä asiakkaan toiveiden mukaisesti.
Aurinkokennolasi voidaan liittää osaksi eristyslasia, jolloin se toimii erinomaisesti myös julkisivulasituksissa. Se voidaan valmistaa myös läpinäkymättömäksi ja halutun väriseksi, jolloin se soveltuu mainiosti myös rakennusten julkisivujen betonin ym. rakenteiden katteeksi. Näin saadaan rakennuksen kaikki julkisivupinnat, niin halutessa, tuottamaan aurinkosähköä. Suunnitteluun vapauksia tuo myös mahdollisuus käyttää eri värisiä tekstuurilaseja, taustamaalausta tai digiprinttausta.
Lasit valmistetaan mittatilaustyönä aina karkaistuna laminoituna lasina, alkaen 4+4mm, kalvonpaksuus 1,52mm. Aurinkosähkölasi voidaan liittää käyttötarkoituksensa mukaisesti osaksi kaikkia lasiratkaisuja, missä voidaan käyttää osana karkaistua laminoitua turvalasia.
Kehitystyön taustaa Aurinkokennolaseista.
Aurinkokennolaseja on kehitetty jo yli 10 vuoden ja yli 1000 projektin kokemuksella. Niitä on asennettu vuodesta 2004 alkaen parvekkeiden kaidelaseista rautatieasemien katoksiin – toimitiloihin, julkisiin rakennuksiin, yksityisasuntoihin, ravintoloihin, autokatoksiin.
Kaikki lasit ovat CE hyväksyttyjä ja valmistettu EN standardien mukaisesti.
Aurinkopaneelit vai aurinkosähkölasit
Auringon valosta sähköä on jo vuosia totuttu tuottamaan erillisillä aurinkopaneeleilla, joita on irrallisina asennettu valmiiden rakennusten katoille ja pihoille.
Uutena innovaationa on aurinkosähkölasit. Niissä ajatuksena on se, että samalla kun rakennukselle joka tapauksessa luodaan rakennepintoja, niin ne pystytään valjastamaan aurinkosähkölasien avulla samalla myös energiantuotantokäyttöön.
Aurinkosähkölaseissa on aurinkoenergiaa keräävä kennokerros, joka on valoa osittain läpäisevä kalvo. Se laminoidaan kahden lasilevyn väliin. Näin saadaan syntymään rakennuksen julkisivurakenteisiin, julkisivulaseihin sekä terassin lasikaiteisiin ja kattolaseihin – aiemmin siis passiivisille pinnoille – täysin uusia sähköenergiaa tuottavia ominaisuuksia.
Rakennuksen julkisivuun, parvekelasiin, kattoihin ja katoksiin voidaan siis integroida perinteisen aurinkopaneelin ominaisuudet. Aurinkokennolasi voidaan toteuttaa myös eristyslaseina ja karkaistuna ja laminoituna lasina, jolloin myös Suomen ilmastoon vaadittavat U- ja g- arvot saavutetaan. Aurinkokennolasi toimii rakennesuunnittelijan näkökulmasta aivan samoin kuin mikä tahansa rakennuslasi, kunhan otetaan huomioon alumiiniprofiilissa kulkevat kaapelit.
Lasi julkisivumateriaalina edustaa loputtomia rakenteellisia- ja arkkitehtuurisia mahdollisuuksia. Lasin ominaisuudet, kuten tasomaisuus ja pienet muodonmuutokset tekevät siitä optimaalisen yhdistelmän teknologian integroimiseen julkisivuun. Lasirakenteet ovat moniin muihin julkisivumateriaaleihin verrattuna myös helposti huollettavia ja kestäviä. Aurinkokennolaseja kuten muitakin laseja on saatavissa eri värisinä ja muotoisina, jolloin suunnittelumahdollisuudet ovat rajattomat. Arkkitehtuurisia piirteitä voidaan lisätä massavärjätyllä lasilla, digiprintatulla tai silkkipainetuilla kuviolla, eri värillisillä laminointi- tai pintakalvoilla sekä integroidulla teknologialla.
Aurinkokennolasit sopivat hyvin julkisivulaseihin, parveke- ja kaidelaseihin sekä kattojen ja katoksien laseiksi.
Tutustu allaoleviin esitteisiin aurinkosähkölaseista.